otoksia

Työmatkakulkineeni on varustettu Shimanon napadynamolla joka sähköitsee Busch & Müller:n 2.4 watin halogeenin. Valaistuilla kaduilla liikkumiseen kyseinen valoratkaisu on mielestäni ollut lyömätön valoteho/vaivattomuus -suhteessaan, ja kyllä sillä ihan siedettävästi on pärjännyt ne muutamat tyystin pimeätkin pätkät.

Sainpa taannoin kuitenkin kipinän askarrella lisävaloksi akkupohjaisen ledivalon. En viitsinyt panostaa virransäätimiin tai kalliisiin akkuihin vaan tähtäsin mahdollisimman yksinkertaiseen. Laitoin Seoul:in 3.5 watin P4-ledin suoraan kiinni kolmeen NiMH-akkuun ja lisäsin jäähdytyksen sekä 4 asteen linssin.

Lopputulos yllätti iloisesti - valosta riittää paitsi valaisemaan tien pintaa niin myös hajavaloksi häikäisemään kiinnittämään muun liikenteen huomiota.

Ledin ja linssin tilasin Saksasta, yhteensä n. 11 euroa. Liimasin ledin piirilevyn lämpöä johtavalla liimalla suoraan jäähdytinripaan. Linssin laitoin nätisti saniteettisilikonilla kiinni (ajatuksena oli laittaa siihen vielä kutistemuovia ympärille). Akkukotelo yhdistyi pakettiin nippusiteillä ja koko hoito ohjaustankoon kissansilmän kannakkeella. Akkujen kiinnityksen varmistaminen kuminauhoilla nopeutti matkantekoa huomattavasti.

Kuva, jossa valo osoittaa kameraa kohti, on otettu n. 5 metrin päästä, kahdella loisteputkella valaistussa kellarissa. Kuva yrittää havainnollistaa aiemmin mainittua huomiovalotehoa, valon kirkkain kohta on suunnattuna jotakuinkin kuvaajan polviin.

Kyseinen ledi lupaa valontuottokyvykseen 100 lumenia wattia kohden eli noin kymmenen kertaa sen minkä hehkulamppu - 3.5 watin ledi vastaisi siis n. 30 watin hehkulamppua. Maksimissaan tämä versio P4:stä tuottaa 240 lumenia yhden ampeerin virralla.

Jännitteenkestoksi luvattiin 3.8 volttia, hyvin se nyt ainakin toistaiseksi on kestänyt akkujen 3.6 voltin nimellisjännitteen. Akkujen kestosta ei vielä ole tilastotietoa pidemmältä aikaväliltä, mutta ainakin 4 x 25 minuutiksi valoa riittää.

Olin useamman kerran kuullut jonkun harrastuksena Ruoholahden seutuvilla olevan polkupyöräreittien ansoittaminen nastoilla, mutta vasta tänään itse löysin sellaisen. Nastan, siis - renkaastani. Niistä 240:stä renkaassa jo valmiiksi olleesta nastasta tämä yksilö poikkesi olemalla oheisen kuvan kaltainen toimistonasta. Ja olihan se teräkin noin 180 astetta väärään suuntaan.

Työmatkakulkineeni takarenkaasta (Schwalbe Marathon Plus) oli kaupassa malli, johon oli tökitty nippu toimistonastoja. Omin kätösin saattoi simuloida sisärengasta ja todeta ettei nastoista tuntunut mitään ulkorenkaan sisäpuolella. Luonnollisesti nasta siis oli osunut eturenkaaseen, jonka pistosuojaus ei samoja kykyjä väitä omaavansa.
Niinikään kävi ilmi repussa olleen paikkarasian liimatuubin (tai mikä lie vulkanisointimikstuura) tykänneen huonoa repussa matkustamisesta, puhjenneen ja tyhjentyneen paikkarasian pohjalle.

Lisäksi opin lähi-Citymarketissa ainoana vaihtoehtona olleen Dunlop-venttiilin (se mummopyörästäkin tuttu joka ei ole auto- [eli Schrader-] eikä maantiepyörä- [eli Presta-] mallinen) sopivan korkeaprofiilivanteelleni noin puolen millin marginaalilla.

Että kiitoksia vaan ahkeralle toimistotarvikeasiamiehelle kaikista näistä opeista ja elämyksistä.

Kauden ensimmäinen!