otoksia

Maantiepyöräilykausi tuli tänä vuonna avattua maaliskuun loppupuolella Ranskan rivieralla.

Matka oli ns. omatoimimatka: edulliset suorat Blue1:n lennot Helsingistä Nizzaan (jotka tosin sai SAS:n kautta vieläkin edullisemmin) ja majoitus hyväksi havaitussa huoneistohotellissa Nizzasta lounaaseen sijaitsevassa Juan-les-Pins:n kylässä. Omat fillarit olivat mukana - reittilennoilla polkupyörästä ei mene lisämaksua jos matkatavaroiden painoraja ei ylity. (Lomalennoilla urheiluvälineen kuljetus on sitä vastoin 50 euroa edestakaisin, vaikka se olisi ainoa matkatavara.)

Juan-les-Pins:iin on Nizzan lentokentältä matkaa n. 20 km, mutta väliä kulkee mukavasti suora linja-autoyhteys (linja 200) 1,30 euron hintaan/suunta. Lentokoneessa ilmeisen välttämätön kova kuljetuslaukku (tällä kertaa päätin kokeilla pärjätä ilman ja niinpä oli runkoputki lommolla ja takahaarukka naarmuilla suojamuoveista huolimatta) ei siis aiheuta hotellisiirtymään ylimääräisiä ongelmia.

Sää Rivieralla pitäisi maaliskuun lopulla olla erinomaisen soveltuva pyöräilyyn - lämpöä yli 15, ei sadetta. Meille sattui hieman viileämpi viikko, huippulämpötila oli ehkä 16 asteen tuntumassa, useimpina päivinä lämmintä oli vain 12-13 astetta. Lähtöpäivänä satoi runsaasti vettä, korkeammalla jopa lunta. Paikalliset tuntuivat olevan sateesta aidosti järkyttyneitä eli ehkäpä sitten todistimme harvinaista luonnonoikkua. Lämmintä oli joka tapauksessa pyöräilyyn ihan tarpeeksi.

Ympäristöstä löytyi Suomen lakeuksiin tottuneille reisille moneen suuntaan sopivia reittejä. Isompiakin mäkiä olisi löytynyt - mm. Pariisi - Nizza -pyöräkilpailun viimeisen päivän reitiltä, mutta kyllä niistä n. 200 metrin nyppylöistäkin jalat hapoille sai. Pisin päiväretki suuntautui Italian puolelle Ventimigliaan, Monacon kautta.

Kuten muissakin Euroopan liikenteellisesti sivistyneissä maissa (joita teoriani mukaan ovat kaikki muut EU-maat paitsi Suomi), fillarilla maantiellä kulkeminen on turvallista ja kohtuullisen helppoa. Reissun ainoat eksymiset tapahtuivat Monacossa, mutta tulipahan ajettua valtio lähes päästä päähän useampaan kertaan. Joillain tieosuuksilla oli myös erillinen pyöräkaista, mutta en kyllä huomannut siinä ajamisessa eroa pientareen reunaan verrattuna - autoilijat ohittivat aina vain turvallisen välimatkan päästä.

Työkaveri tilasi nipun ilmaisia “Powered by Ubuntu” -tarroja, pitihän se sitten minunkin vaihtaa läppärissä olleen XP-tarran tilalle (vaikka nyt käytänkin siinä Xubuntua). Nokian E70:sen kamera on muuten erittäin huono ottamaan kuvaa mustasta pinnasta.

Tästä tuli mieleeni suomenkielinen Ubuntu-blogi. Löysin sen vasta taannoin enkä ole ehtinyt vielä lukea yhtään artikkelia joten ei siitä nyt sen enempää kuin että ajatus ainakin kuulostaa hyvältä.

Tällä kerralla raapaisemme kieltomerkkien valikoiman pintaa, valottaen mitä eroa on merkeillä moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty ja kielletty ajosuunta.

Kuten nimestä voi päätellä, moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty -merkki (vasemmalla) kieltää ajamisen ajoneuvoilla, joissa on moottori. Erikseen mainittakoon, ettei ruismoottoria lasketa - polkupyörä ei siis ole moottorikäyttöinen.

Kielletty ajosuunta -merkki (oikealla) puolestaan koskee myös polkupyöriä. Merkkihän tarkoittaa, ettei tieosuutta saa ajaa merkin vastaiseen suuntaan.

Kannattaa siis huomata, että vaikka molemmissa merkeissä onkin sekä punaista että keltaista väriä, on niiden merkityksellä eroa: jos kadun toisessa päässä on ensinmainittu merkki, voi katua pitkin hyvinkin tulla polkupyöräilijä vastaan. Tällöin oikea käytösmalli taksin kuljettajalta ei ole kiilata pyöräilijää kadun reunaan, avata ikkunaa ja ilmaista verbaalisesti tietämättömyyttään liikennesäännöistä. Varsinkaan asiakas kyydissä.