Arkisto Joulukuulle 2006

Yhteisautoilun riemuja

Tiistaina, 26. Joulukuuta 2006

Olen ollut City Car Clubin jäsen jo yli kolme vuotta. Laskeskelin, että viimeisen kahden vuoden aikana olen ajanut CCC:n autoilla 11 500 km, vuokrannut niitä yhteensä yli 42 vuorokautta. Rahassa noin 5 500 euroa, tai vajaa 50 senttiä kilometriä kohti. (Vuokrahintaan sisältyy kaikki, polttoaine mukaanlukien ja se koostuu sekä aika- että kilometriveloituksesta.)

Olen vakuuttanut itselleni, että näillä vuotuisilla kilometrimäärillä tämä on edullisin tapa autoilla. Autoliiton laskelmien pohjalta 15 000 euron uuden auton kustannuksiksi ajettaessa 7 500 km vuodessa tulisi n. 60 senttiä / km, mutta en usko että haluaisin ajaa 15 000 euron autolla. CCC:ltä olen yleensä vuokrannut MB A140/A150:n tai pakkotilassa Peugeot 307SW:n. Myös Transit on ollut kovassa käytössä rakennustarvikkeiden kuskaamisessa ja kavereiden muuttoapuna. Klubin autot ovat korkeintaan 3 vuotta vanhoja, omalle kohdalle on sattunut mittarilukemia 2:n ja 80:n tuhannen välistä.

Klubin auton saa varatuksi netistä tai puhelimella erityiselle noutopaikalle, joita on pk-seudulla läjä - itselläni lähimmät alle 500 metrin päässä niin kotoa kuin työpaikaltakin. Auton olen saanut aina sellaista tarvitessani. Mitä aikaisemmin etukäteen varaa, sitä enemmän on valinnanvaraa, mutta olenpa saanut auton myös 15 minuutin varoitusajalla lauantaina (en luonnollisesti lähimmälle paikalle, mutta pyöräilymatkan päähän kuitenkin). Varatun auton saa käyttöönsä soittamalla kännykällä automaattiin, myöskään palautukseen ei muuta tarvita.

Kolmeen vuoteen mahtuu tietysti kaikenlaista. Kesälomasesonkina klubin autot tuppavat loppumaan, ja kulutushuippuja tasoitellaan ottamalla ylimääräisiä autoja vuokraamoista. Ulkopuolisissa autoissa ei tietenkään ole sitä käyttöönottoautomatiikkaa, vaan nouto ja palautus sovitaan erikseen. Käytännössä se tarkoittaa, että auton nouto ja palautus tapahtuu kotoa tai töistä.

Pari kertaa on käynyt niin, että joku on uudelleenjärjestellyt viikonlopun varaukseni päättymään jo perjantai-iltana (ja samalla auto on vaihtunut koirankopiksi farmariksi) mutta molemmilla kerroilla varaus on korjattu takaisin ilman draamaa yhdellä puhelinsoitolla (vaikka ensimmäisellä kerralla seuraava varaaja taisikin jo olla autoaan odottelemassa noutopaikalla). Enemmän tai vähemmän kosmeettisia vikoja autoissa on ollut jonkin verran - tuulilasi halki, toinen ajovalo pimeänä (en ymmärrä miten voin saada vuoden sisään 4 yksisilmäistä autoa, ilmeisesti olen ainoa joka niistä ilmoittaa), sivupeili rikki, ilmastointilaite epäkunnossa jne. Tielle ei kuitenkaan ole koskaan tarvinnut jäädä. (Sen sijaan omista autoista on kesken matkan mm. vesipumppu leikannut kiinni, moottori leimahtanut liekkeihin ja jäähdyttimen letku revennyt irti)

Erikoisin tapaus oli nyt joulun alla, kun varattua autoa ei näkynyt noutopaikalla eikä sen läheisyydessä. Ensin puhelinpäivystäjä ohjeisti minut seuraavalle noutopaikalle 500 metrin päähän, mutta soitti sitten perään että auto onkin 15 kilometriä kauempana, Espoossa. Hieman meni aikataulu kireäksi (matkalla hautajaisiin) kun piti lähteä taksilla (klubin kustannuksella luonnollisesti) sitä hakemaan, mutta ehdittiinpä kuitenkin.

Mieleen putkahtavia plussia ja miinuksia:
+Ei murhetta huolloista, katsastuksista tms
+Edullista suhteessa autojen laatuun ja ikään
+Ei ole autoa pihassa seisomassa odottamassa naarmuja, radion varastamista, yms
+Kun ei ole autoa pihassa, tulee käytettyä julkisia ja mietittyä autoilun tarve tarkemmin
+Pakettiauton saa edullisesti tarvittaessa

-Ei ole autoa pihassa jolla spontaanisti lähtisi hakemaan puuttuvan huonekalun Ikeasta
-Tarvitsee tietää etukäteen koska autoa tarvitsee ja miten kauan
-Kaikki klubin autot ovat manuaalivaihteisia ja moottorit sieltä malliston alapäästä. Kyllähän niilläkin tietenkin ehtii, mutta..